Kauppa jatkuvassa liikkeessä

01.10.2020
Kauppa

K-Citymarket Pirkkala ei hiljene koskaan. Jotta asiointi sujuu, kaupassa tehdään nopeita, rohkeita päätöksiä. Etenkin korona-aikaan.

Maaliskuun 16. päivä Suomessa otetaan käyttöön koronarajoitukset. Kuluttajat ryntäävät kauppoihin hamstraamaan ruokaa eristyksen varalta. K-Citymarket Pirkkalan lihamestari Jani Hellgren laskee, että jauheliha tulee loppumaan hyllyistä alta aikayksikön.

Hän soittaa läheiseen autoliikkeeseen, vuokraa kylmäauton, hyppää rattiin ja ajaa hakemaan autolastillisen jauhelihaa suoraan tehtaalta.

Media hämmästelee, kun kauppojen hyllyt tyhjenevät vessapaperista ja jauhelihasta – mutta Pirkkalassa ei tavara lopu kesken.

– Täytyi reagoida nopeasti ja tehdä rohkeita päätöksiä, kuvailee kauppias Sami Sivonen.

"Täytyi reagoida nopeasti ja tehdä rohkeita päätöksiä."

Nopeisiin päätöksiin on kaupassa totuttu jo ennen koronaa. Pirkkalan Citymarket on uudistunut ja kasvanut viimeisten vuosien aikana huimaa vauhtia.

– Tämän vuoden juhannustorstain myynti oli saman verran kuin vuonna 2010 koko juhannusviikolla. Miten sellaiseen osataan varautua? Pähkäilimme tilauksia yhdessä osastovastaavien kanssa. Vaaditaan uskallusta tilata 200-kertainen määrä tavaraa. Päädyimme tilaamaan 250-kertaisesti, Sivonen kertoo.

Pirkkalan CM kuvitus Sami Sivonen.jpg

Sami Sivonen on toiminut K-Citymarket Pirkkalan kauppiaana vuodesta 2009. Sivonen on kasvanut kauppiaaksi isänsä jalanjäljissä ja työskennellyt kaupassa aikoinaan niin kärrypoikana kuin lihatiskilläkin.

K-Citymarket Pirkkala on auki vuorokaudet läpeensä viikon jokaisena päivänä. Kauppaa täytyy siis pitää yllä koko ajan, ettei tarjonta notkahda. Sitä varten organisaation pitää olla tehokas ja uskaltaa tehdä itsenäisiä päätöksiä.

– Henkilöstön määrä on kasvanut vuoden 2018 tehdyn remontin jälkeen 21:sta sataan. Aikaa menee ihan erilaiseen toimintaan kuin ennen. Mutta olemme pystyneet pitämään asiakas- ja henkilöstötyytyväisyyden hyvällä tasolla. Ongelmat pyritään ratkaisemaan siinä hetkessä, jotta saadaan hommat luistamaan.

"Ongelmat pyritään ratkaisemaan siinä hetkessä, jotta saadaan hommat luistamaan." 

Ennen remonttia kaupan valikoimassa oli 18 000 artikkelia valikoimissa, nyt 29 000. Liikevaihto kasvoi vuodessa reilut kymmenen miljoonaa vuoden 2018 21 miljoonasta eurosta.

Herkkusuiden kauppa

Kuten kasvuvauhdista huomaa, asiakkaita riittää. Pirkkalan Citymarket on asiakastyytyväisyydessä kuuden parhaan Citymarketin joukossa.

– Liikeideana on ollut rakentaa Pirkanmaalle nykyaikainen laadukas herkkukauppa. Asiakaskunnassa korostuvat lapsiperheet ja nuoret aikuistaloudet. Kaupasta haetaan elämyksiä ja uutuuksia. Kotimaisuusaste on tärkeä, mutta rahaa käytetään myös hyvään ulkomaiseen tavaraan kuten balsamicoihin, oliiviöljyihin, erikoislihoihin ja ostereihin.

Kotimaisuusaste on tärkeä, mutta rahaa käytetään myös hyvään ulkomaiseen tavaraan kuten balsamicoihin, oliiviöljyihin, erikoislihoihin ja ostereihin. 

Tarjonnasta ei parane unohtaa sushia, joka teki Pirkkalan Citymarketista koko Pirkanmaan vetonaulan. Susheja myydään keskimäärin 15 000 kappaletta päivässä, 3 000 kg viikossa.

– Ensimmäinen laajennus sushipisteeseen piti tehdä 1,5 kuukauden kuluttua avaamisesta, koska volyymit nousivat heti. Neljän kuukauden päästä tehtiin jo kolmas remontti, jolloin uskallettiin vihdoin rakentaa riittävän isot volyymivarastot.

Panimojuomaosaston ideana on tarjota laaja valikoima pienpanimoiden tuotteita ja erikoisoluita, alkomaiseen viinikulttuurityyliin. Pirkkalan kauppa onkin palkittu Suomen parhaana panimojuomaosastona, ja on tällä hetkellä Suomen toiseksi suurin juomaosastonmyyjä kesällä 2020.

Panimojuomaosaston ideana on tarjota laaja valikoima pienpanimoiden tuotteita ja erikoisoluita, alkomaiseen viinikulttuurityyliin.

Makeispuolella kaupan kiireinen tunnelma rauhoittuu ja äänimaailma hiljenee.

– Se johtuu ääntä vaimentavista kattoelementeistä. Suunnittelimme makeiskaupan viimeisen päälle, esikuvana makeiskaupat maailmalta. Nyt olemme Suomen toiseksi suurin makeismyyjä.

"Suunnittelimme makeiskaupan viimeisen päälle, esikuvana makeiskaupat maailmalta. Nyt olemme Suomen toiseksi suurin makeismyyjä."

Herkkukaupan profiilista huolimatta liha ja kala ovat edelleen ruokakaupan tärkeimpiä elementtejä. Korona toi jauhelihabuumin, mutta vain hetkellisesti. Pitkäaikaisempi muutos on kananlihan menekin kasvu: sitä on Pirkkalassa myyty kohta kahden vuoden ajan enemmän kuin jauhelihaa.

– Lihan myynnissä kotimaisuus on mielettömässä kulmassa. Ulkomaista lihaa ei saada myytyä edes halvalla hinnalla. Mieluummin asiakkaat maksavat kotimaisesta.

"Lihan myynnissä kotimaisuus on mielettömässä kulmassa. Ulkomaista lihaa ei saada myytyä edes halvalla hinnalla." 

Kasvavat volyymit, nopeat liikkeet

Äitienpäivä vuonna 2020. Suomessa on koronarajoitukset päällä, Uusimaa on suljettu, yli 70-vuotiaiden luona ei saa vierailla.

K-Citymarket Pirkkalassa puntaroidaan, juhlitaanko äitienpäivää ja mikä tulee olemaan äitienpäiväkakkujen menekki? Ennakkotilaus tehdään varovasti: menekki olisi varmasti edellisvuotta pienempi.

Kunnes kolme päivää ennen toukokuun toista sunnuntaita Uudenmaan raja avataan ja ihmiset alkavat yhtäkkiä taas liikkua paikasta toiseen. Siinä hetkessä tehdään päätös nostaa kakkutilausten määrää.

Lopulta kakkuja ostetaan koteihin enemmän kuin edellisenä vuonna.

– Korona-aikaan ennakointi oli vaikeaa, mentiin koko ajan veitsenterällä. Piti seurata uutisointia tosi tarkkaan, mitä tapahtuu milloinkin. Rajoitusten muutokset näkyivät aina kaupan päässä, toisinaan isoinakin heilahduksina, Sivonen kertaa.

"Korona-aikaan piti seurata uutisointia tosi tarkkaan, mitä tapahtuu milloinkin. Rajoitusten muutokset näkyivät aina kaupan päässä, toisinaan isoinakin heilahduksina."

Takana on kova kevät, jolloin kauppias teki töitä kellon ympäri ja enemmänkin. Kun koulut, ravintolat ja työmaaruokalat laitettiin kiinni, ruokakaupasta tuli ainoa ruoan jakelukanava Suomessa. Myymälämyynti kasvoi 60 prosenttia.

– Koko kansa söi ruokakaupan kautta, ja siitä piti selviytyä.

"Koko kansa söi ruokakaupan kautta." 

Volyymipaine lisääntyi. Alkuun perustuotteita kuten maitoa ja jauhelihaa myytiin valtavasti. Kolmen viikon kuluttua kulutuksen suunta muuttui, kun kotitalouksissa ruvettiin käyttämään aikaa ruoan tuunaamiseen.

– Valmisruoka ei kasvanut vastaavasti, vaikka näin alussa luultiin. Kotona etätöissä tehtiinkin ruokaa alusta alkaen. Käännös oli voimakas, esimerkiksi lihan myynti kasvoi 95 % huhti-toukokuussa edellisvuoteen verrattuna. Siinä oli tehtävä nopeita reaktioita.

"Lihan myynti kasvoi 95 % huhti-toukokuussa edellisvuoteen verrattuna." 

Kysynnän muutosten lisäksi verkkokauppa pullisteli tilauksia. Ideaalitilanteessa verkkokaupassa olisi aina tarjolla keräilyaikoja seuraavalle päivälle. Kaksi päivää koronarajoitusten alkamisen jälkeen tilaukset oli varattu täyteen viikoksi. Muutaman viikon päästä vapaita aikoja oli tarjolla vasta kuukauden päästä.

"Kaksi päivää koronarajoitusten alkamisen jälkeen verkkokauppatilaukset oli varattu täyteen viikoksi."

Parhaimmillaan 18 % koko kaupan liikevaihdosta tuli verkkokaupan kautta.

– Aikaisemmin verkkokaupassa oli asiakkaita 350-400 viikossa. Keväällä korona-aika nosti asiakasmäärän 1300:een. Nostimme verkkokaupan keräilyä 20 henkilöllä, tilasimme 20 keräilypäätettä ja kärryä lisää. Kuljetuskapasiteettia lisättiin.

Logistiikkaa varten tehtiin välivarastoja. Pirkkalan Citymarketin takapihalle tuotiin neljä kylmäkonttia, ensin kaksi konttia verkkokaupalle, sitten lisävarastoja kauppaan tulevalle tavaralle.

Pirkkalan CM pysty.jpg

Suganthy Kuganantharajah tekee työtään verkkokauppatilausten keräilijänä Pirkkalan Citymarketissa pitkin päivää. Koronan myötä keräilijöiden määrä kasvoi kaupassa 20 henkilöllä.

Samalla kasvoi henkilöstön määrä. Taukotiloissa sai olla enimmillään kymmenen henkilöä kerrallaan, jolloin niihin syntyi jonoa. Jonojen purkua varten otettiin käyttöön kiinteistön tyhjillään olleet liiketilat ja kaikkiaan henkilöstölle tehtiin neljä eri kahvipistettä taukoja varten.

– Nyt olemme koeponnistaneet, mihin kapasiteettia voidaan kasvattaa.

Mitä poikkeusajasta jäi käteen?

– Verkkokauppaan tuli aivan uusia asiakkaita, semmoisia, jotka eivät olleet sitä ikinä kokeilleet ja tuumasivat, että tämä onkin aika kiva, säästää paljon aikaa ja vaivaa. Vaikka asiakasmäärät ovat kesän myötä tasaantuneet, kasvu jää pysyväksi.

"Vaikka asiakasmäärät ovat kesän myötä tasaantuneet, verkkokaupan kasvu jää pysyväksi."

Monet käytännöt ovat muuttuneet hygieniasta lähtien. Ennen makeisosaston kauhat pestiin kolme kertaa viikossa, nyt kolmen tunnin välein. Sairauslomakäytännöissä ollaan tiukempia, eikä flunssaisena voi kukaan tulla töihin.

– Omaan toimintaan jää ennakoivuus ja varautuminen eri tilanteisiin. Henkilöstön oma nopean logiikan ajattelu kasvoi entisestään. Ennen koronaa automatiikka hoiti tilauksia pitkälti. Nyt jouduttiin palaamaan kolme neljä vuotta taaksepäin ja ennustamaan tulevaa itse.

Myös kotimaisen ruokakulttuurin arvostus on tullut jäädäkseen.

– Se tulee vaikuttamaan meidän jokaisen ostopäätöksiin todella vahvasti, Sivonen arvioi.

Lihatiskillä asiakkaita opastaa Commandeur Maître Rôtisseur Timo Pitkäranta, joka on palkittu ansioistaan suomalaisen ruoan kehittäjänä. Muutkin kuin pirkanmaalaiset voivat tutustua Pitkärannan ruokavinkkeihin K-Citymarket Pirkkalan YouTubessa ja Facebookissa.

-------

Auki 24/7

• Kauppa on ollut huhtikuusta lähtien auki läpi vuorokauden.
• Kello 24-06 välillä kaupassa käy 600-700 asiakasta.
• Hiljaisinta kaupassa on kahden ja viiden välillä.
• Koska kauppaa ei missään vaiheessa suljeta, hyllyjen täyttöä tehdään jatkuvasti, myös yöllä.

Teksti: Merja Haverinen
Kuvat: Marjaana Malkamäki

Lue myös:

Kesko: Korona käänsi katseet kotimaiseen
Kolumni: Teho-oppia ennen kokemattomaan

Jaa