Ravintola sulautuu tavarataloon

25.9.2019
Kauppa Ravintolat

Ostos- ja ravintolakulttuurin muuttuneet tavat otettiin huomioon, kun perinteikäs Wiklundin tavaratalo Turussa uudisti konseptinsa.

Ennen ravintolaan mentiin syömään ja tavarataloon ostoksille. Nykykuluttaja haluaa tehdä molemmat samaan aikaan miellyttävässä, elämyksellisessä ympäristössä. Tämä on huomioitu, kun Wiklund-keskusta Turun torin laidalla alettiin uudistaa.

– Ravintolatoiminnalla ja tavaratalolla on paljon yhteistä. Ne eivät kilpaile halvimmalla hinnalla, vaan molempien valttina on valmis kattaus kuluttajalle, hyvä palvelu. Ravintoloiden ja tavaratalon tilat ovat tarkoituksella seinättömät ja häilyvät, Turun Osuuskaupan toimialajohtaja Mikko Eskelinen kertoo.

– Asiakas ei enää välttämättä tule nimenomaan ostamaan jotain, vaan kahville tai viinille. Siinä sivussa tehdään myös ostoksia.

Asiakas ei enää välttämättä tule nimenomaan ostamaan jotain, vaan kahville tai viinille. Siinä sivussa tehdään myös ostoksia. 

Wiklund-keskuksessa on nyt uudistunut Original Sokos Hotel Wiklund, Sokos-tavaratalo, kokoustiloja ja peräti viisi ravintolaa. Hotelli avattiin maaliskuussa, ravintolamaailma kokonaisuudessaan vähän sen jälkeen.

Suureksi hitiksi on noussut Turun ensimmäinen kattobaari Walo Rooftop Bar, jossa Turun enimmäkseen kuusikerroksisen keskustan yli pääsee katselemaan kymmenennen kerroksen tasolta.

Toisessa kerroksessa palvelevat italialaistyylinen ruokaravintola Trattoria, viinibaari Venn ja nopeaa lounasta ja ruokailua tarjoava Rapido. Katutason Coffee House täydentää valikoiman.

Sama ravintola muuntuu moneksi

Wiklund-keskuksen ravintolat muuntuvat vuorokaudenajan mukaan. Trattorian aamiaisen kohderyhmää ovat hotelliasiakkaiden lisäksi varhain aamulla kaupunkiin saapuvat laivamatkustajat.

Coffee Housessa on myös pieniä työtilamaisia looseja, joissa voi viettää läppärin äärellä pitkänkin aikaa. Illalla Trattoria muuttuu laadukkaaksi ruokaravintolaksi ja Coffee House viihtyisäksi hotellin aulabaariksi. Kun tavaratalo sulkeutuu iltayhdeksältä, väliin lasketaan väliseinä ja sisustusverho.

– Tulevaisuudessa talo voisi olla avoinna ympäri vuorokauden. Tällaisella sijainnilla ja hotelliasiakkaat huomioiden se on ihan realistinen ajatus, Mikko Eskelinen visioi.

Tulevaisuudessa Wiklund voisi olla avoinna ympäri vuorokauden. 

Nyt Walo Rooftop Bar sulkeutuu viikonloppuöisin viideltä ja Coffee House avaa varhain aamulla, joten tavoite ei ole kaukana. Uudistuksessa muutettiin rakennuksen tilankäyttöä siten, että ikkunaseinät ovat nyt hotellin ja ravintoloiden käytössä, ja tavaratalon tilat sijoittuvat talon keskelle. Torin puolelle toiseen kerrokseen avattiin pitkä terassi.

Tuulivoima ja ruoan alkuperä tärkeitä

Ravintola- ja hotellitoiminnassa vastuullisuus tulee vastaan monin tavoin. Suuren toimijan ratkaisuilla voi olla laajaakin merkitystä: Turun Osuuskaupan ostamasta sähköstä on jo nyt suuri osa tuotettu tuulivoimalla, ja tavoitteena on siirtyä lähivuosina lähes kokonaan uusiutuvan energian käyttöön.

– Majoituskaupan sopimuksia tehtäessä osa toimijoista rajaa hakunsa hotelleihin, joissa on Green Key –sertifikaatti, ja se on myönnetty myös meille tänne Original Sokos Hotel Wiklundille, Mikko Eskelinen kertoo.

Vastuullisuusasiat näkyvät myös ravintoloissa yhä enemmän muun muassa kuluttajan toiveena saada tietää ruoan alkuperä. Toukokuussa voimaan astunut asetus edellyttää, että lihan alkuperämaa ilmoitetaan asiakkaalle.

Vastuullisuusasiat näkyvät myös ravintoloissa yhä enemmän muun muassa kuluttajan toiveena saada tietää ruoan alkuperä.

Wiklundin ravintoloissa pyritään kohti kotimaisuutta, mutta vielä se ei täysin toteudu. Kasvisruokien osuutta listoilla on lisätty, mutta käytännössä moni kuluttaja yhä valitsee pihvin tai burgerin.

Wiklund-keskuksen uudistuksissa vedetään nyt vuosi henkeä, mutta seuraava vaihe eli elintarvikekaupan, S-market Wiklund Herkun, muutos odottaa jo horisontissa. Uudistetun Wiklund Herkun on tarkoitus avata ovensa samoihin aikoihin kuin Turun toriparkin.

– Wiklund Herkku säilyttää linjansa S-markettina, jossa on tavallista markettia enemmän esimerkiksi paikallisia erikoistuotteita, Eskelinen kertoo.

Teksti: Elina Teerijoki
Kuvat: Jussi Vierimaa

Lue myös:
Suomen rakastetuin ruokakauppa

Stockan Herkusta ruokashoppailijoiden paratiisi

Jaa