Kohtaamisia à la Atria

18.9.2019
Henkilöstö Vastuullisuus

Olen ollut Atrialla nyt aikalailla tasan vuoden verran töissä. Talo on niin iso, että asioihin ja ihmisiin tutustuminen vie aikaa. Aina, kun uuteen ihmiseen tutustuu, huomaa, miten hienoja ja erilaisia ihmisiä täällä on töissä. 

Osallistuin viime vuonna kaveriporukalla Rohkea Challenge -kisaan ja innostuin osallistumaan tänäkin vuonna. Päätin kerätä porukan tällä kertaa kasaan työkavereista. Loppujen lopuksi en juurikaan tuntenut henkilöitä, joita kysyin mukaan. Jokainen mukaan tullut oli eri osastoilta. Osan tiesin vain nimeltä etukäteen.

Kisaan valmistautumiseen oli pari kuukautta aikaa. Päätettiin alkaa treenata porukalla ja innostuttiin treenaamaan ihan tosissaan ja monipuolisesti. Mäkitreeni jäi ehkä parhaiten mieleen, kun harvemmin tulee haastettuaan urheilussa ihan äärirajoille. Osa porukasta osallistui yhteisiin treeneihin, osa treenasi itsekseen. Jokainen sai liikunnan kipinän syttymään tai kovenemaan. Emme lähteneet kilpailemaan toisiamme vastaan vaan tiiminä pitämään kisaan hauskaa.

Vuosi Atrialla on tuonut paljon uutta työkokemusta, mutta myös kivoja kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. Mikä sen mukavampaa kuin pitää huolta (työ)kunnosta ja nähdä työkavereita työajan ulkopuolellakin. 

Mikä sen mukavampaa kuin pitää huolta (työ)kunnosta ja nähdä työkavereita työajan ulkopuolellakin.

Samalla on oppinut asioita eri puolella Atriaa työskenteleviltä ihmisiltä. Jännityksellä odotan, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan.

Jaa