Kesätyö on suhde, jota kannattaa vaalia

19.1.2018
Henkilöstö

Puhelin tuuttaa, kunnes linjat aukeavat ja kerron luurin toisessa päässä olevalle henkilölle asiani. Vastaukseksi saan ilon sekaisen hihkaisun, joka saa myös minut hymyilemään.

Koko rekrytointiprosessin huikein hetki kiteytyy tähän. Uudelle kesätyöntekijälle on ilmoitettu, että hän on tullut valituksi.

Koko rekrytointiprosessin huikein hetki kiteytyy tähän.

Tämä tilanne on kuitenkin edellyttänyt meiltä edellisten kesätyöntekijäkokemusten analysointia ja koko rekrytointiprosessin ja kesätyön onnistumisen arviointia. Vuoden 2017 Atrian kesätyöntekijöille tehtiin tätä varten kesätyöntekijäkysely, kuten joka vuosi.

”Kiitos kaikille kuluneesta kesästä, se on mennyt kuin siivillä ja olen ihastunut työhöni täysin! Varmasti nähdään seuraavana kesänä, jos se on minusta kiinni!” (Kesätyöntekijä vm. 2017)

On ilo lukea palautteista, että tekijät ovat olleet tyytyväisiä työhönsä. Tiedän myös kokemuksesta, miltä tuo tuntuu. Tulin itse kesätyöntekijäksi Atrian HR:ään vuonna 2012. Olin juuri muuttanut Seinäjoelle ja hain työtä toimihenkilöpuolelta. Sain myönteisen vastauksen ja olo oli kuin lottovoittajalla. Nyt kuuden vuoden jälkeen voin sanoa, että samalla tiellä olen edelleen, vaikka tehtävät ovatkin vaihtuneet.

Suurelle osalle Atrian kesätyöntekijöistä, Atria on ensimmäinen kesätyöpaikka. Kaikista kyselyyn vastanneista kesätyöntekijöistä, joita oli lähes 500, oli ensikertalaisia enemmän kuin aiemmin, hieman yli 50 prosenttia. Innostus uudesta työpaikasta näkyy ja kuuluu.

Kyselystä selviää, että 99 prosenttia kyselyyn vastanneista olisi valmis tulemaan Atrialle uudestaan kesätöihin ja suosittelemaan Atriaa työnantajana. Erityisen tyytyväisiä oltiin esimiestyöhön, kivoihin työkavereihin sekä mukavaan ilmapiiriin.

Erityisen tyytyväisiä oltiin esimiestyöhön, kivoihin työkavereihin sekä mukavaan ilmapiiriin.

On aivan mahtavaa huomata, että me Atrialla hoidamme asiat hyvin ja kesätyöntekijät ovat meillä tyytyväisiä. Tämä on meille Atrialla tärkeää. Kesätyöntekijät ovat arvokas lisä sesonkikiireeseen ja tuovat mukanaan uutta tietoa sekä tuoretta ajattelua.

Nuorten vaatimustaso työnantajaa ja työpaikkaa kohtaan työn mielekkyyden osalta kasvaa vuosi vuodelta. Nuoret ovat entistä tietoisempia siitä, mitä he haluavat työltä ja työyhteisöltä. Siksipä on erittäin hienoa, että lukemat ovat edelleen loistavat 99 prosenttia.

Haemme jälleen uusia kesätyöntekijöitä kesälle 2018. Nyt kun uudet rekrytoinnit ovat päällä, on hyvä muistaa tulevaisuuden varalle asia, jonka itsekin opin ensimmäisestä kesästäni Atrialla: kesätyö on suhde, jota kannattaa vaalia. Hyvin suoritettu työ on avain uudelleen valintaan.

Haemme jälleen uusia kesätyöntekijöitä kesälle 2018.

Kesätyöntekijäkyselyn kaltaisten tulosten analysointi ja vertailu aikaisempien vuosien tuloksiin on ensinnäkin hedelmällistä, mutta myös palkitsevaa. Sitä tarvitaan, jotta voimme kehittää asioita edelleen.

Kun pääsen rekrytoinnin edetessä jälleen iloisten puhelinsoittojen pariin, on helppo olla työstään ylpeä atrialainen: ei vain kesäisin, vaan myös läpi vuoden.

Hae meille kesätöihin!

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Laura Peltotupa

Laura Peltotupa työskentelee Atrialla rekrytointiasiantuntijana. Homma on loistava, sillä Laura kokee, että ihmisistä välitetään, heidän työtään arvostetaan ja kehittymiseen on aina mahdollisuuksia! Intoa omaankin kehittymiseen on edelleen, vaikka Atrialle tulosta onkin jo vierähtänyt aikaa vuodesta 2012. Jos jotakin täytyisi valita, haluaisi Laura kehittyä yhä paremmaksi asiantuntijaksi. Muiden onni on myös Lauran onni. ”Miksi ei elettäisi täysillä tehden sitä, mitä itse haluaa”, kuuluu Lauran motto. Laura rentoutuu hyvien televisiosarjojen parissa, menevillä ryhmäliikuntatunneilla sekä perheen ja ystävien seurassa. Ruokabravuurinaan Laura tekee jauhelihatäytteisiä cannelloneja pekonilla höystettynä, joita hänen omat lapsensa eivät valitettavasti tunnu arvostavan – noh jääpähän aikuisille enemmän herkullista syötävää.

Lue kirjoittajan muita blogeja