Wau, mikä kassi!

16.5.2017
Kauppa Ruoan näköalat

Eikö aika riitä kaupassa käymiseen? Sannan Ruokakassi tulee tilauksesta kotiin kerran viikossa ja tarjoaa tilaajilleen vaihtelua ja väriä kotiruokaan.

Sannan Ruokakassi tulee tilauksesta kotiin kerran viikossa. Se tarjoaa täsmäapua ruuhkavuosiin, ja käyttäjät ovatkin pääosin työssäkäyviä lapsiperheiden vanhempia.

– Mietimme yhtiökumppanini Markus Haakanan kanssa, mitä ruokaa tehdä perheelle illalliseksi. Ruokakassi resepteineen ja raaka-aineineen syntyi omasta halusta käyttää tällaista palvelua – ettei tarvitsisi käydä kaupassa nälkäisenä, Sanna Lindroos kertoo liikeidean synnystä.

Keittiökaverina viisi vuotta sitten syntyneen palvelun osaomistajaksi tuli vuoden 2016 alussa Linas Matkasse Ruotsista. Uuden kumppanin myötä brändiä uudistettiin ja toimintaa virtaviivaistettiin.

– Ruokafilosofian kulmakivet ovat helppous, monipuolisuus ja terveellisyys. Suunnittelen itse reseptit. Ajatus on, että kuka tahansa pystyy valmistamaan ruoat.

Ruokafilosofian kulmakivet ovat helppous, monipuolisuus ja terveellisyys.

Ravitsemusneuvonantajaksi Ruotsissa kouluttautunut Lindroos haluaa opettaa lapsensa syömään järkevästi ja monipuolisesti ja tarjota mahdollisuuden terveelliseen arkiruokaan muillekin lapsiperheille.

Sannan Ruokakassista saa vaihtelua ja väriä kotiruokaan. Puolet tilaajista valitsee perhekassin, toinen puoli pikakassin, jossa on vielä astetta nopeampien arkiaterioiden ainekset ja ohjeet.

 – Parhaimmillaan pikakassin ateria valmistuu 15–20 minuutissa. Esimerkiksi kalaruoka on nopea, kun tuore kala on valmiiksi jääkaapissa!

 Sannan Ruokakassiin kerätään parhaat raaka-aineet yhteistyökumppaneilta: liha lihataloilta, kala kalatukusta ja kasvikset vihannestukusta.

– Haluamme, että kun avaat ruokakassin, tunne on wau, tämähän on loistava tuote! Raaka-aineet ovat hyvälaatuisia. Tomaatti on sellainen, jonka itse valitsisit kaupassa. Meidän täytyy vastata siihen, että asiakas luottaa valinnat meille, Lindroos toteaa.

Haluamme, että kun avaat ruokakassin, tunne on wau, tämähän on loistava tuote!

Sannan Ruokakassin tilaajakunta on laajentunut pääkaupunkiseudulta edelleen Turkuun ja Tampereelle, mutta kaikki kassit toimitetaan Helsingistä käsin. Se on logistisesti tehokkainta.

Teksti: Mariaana Nelimarkka

Jaa