Lisää tehoa myyntiin!

09.11.2017
Asiakas

Noin vuosi sitten Atria-konsernissa käynnistettiin erilaisten strategisten hankkeiden suunnittelu. Yksi hankkeista Atria Sales Excellence, joka on koko Atria-konsernin käsittävä myynnin kehittämishanke, tuli vastuulleni.

Ensin ajattelin, että onkohan tässä mitään järkeä kouluttaa koko moninaista ja kansainvälistä myyntihenkilöstöä samalla sapluunalla. Mutta nyt, kun suunnittelusta on edetty pian koulutuksen aloittamiseen, voin sanoa, että kyllä tässä järkeä on.
 
Johtopäätökseen riitti katsaus lähihistoriaan, omaan porukkaan ja myynnin tavoitteisiin.

Kasvua tarvitaan aina. Meillä on töissä todella päteviä ja kyvykkäitä myynnin ammattilaisia, jotka voivat omalta osaltaan auttaa kasvun tiellä. Voisimmeko oppia toisiltamme jotakin arvokasta, jos löisimme viisaat päämme yhteen? Tällaista koko konsernin yhteistä myynnin koulutusta emme ole sitä paitsi aiemmin toteuttaneet, vaikka koulutuksia on järjestetty paikallisesti eri maissa.

Tavoitteenamme on entisestään nostaa myynnin osaamista. Koulutus räätälöidään meidän tarpeisiimme ja tavoitteisiimme sopivaksi – asiakkuuksien tarpeista lähtien. Hyvä myyntiorganisaatio osaa ennakoida asiakkaidensa ja yhteistyökumppaneidensa tarpeita. Tätä kohti pyrimme koko ajan.

Kun on todella halua auttaa asiakkaita heidän liiketoimintansa kehittämisessä, on myynnin kehittäminen silloin oikealla pohjalla. Jotta tämä tavoite toteutuisi, omat toimintamallit on räätälöitävä kullekin asiakkaalle sopivalla tavalla esimerkiksi sen suhteen, kuinka asiakkaita lähestytään.

Loppujen lopuksi: Kehitystyö yhteisten tavoitteiden eteen kannattaa aina!

Varsinaiset koulutukset käynnistyvät joulukuussa ja kestävät ensi vuoden alkukesään saakka. Koulutuksiin osallistuu 37 atrialaista myynnin johdon ammattilaista peräti seitsemästä eri maasta: Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Puolasta, Virosta ja Venäjältä.

Yksikään huippuyksikkö ei kuitenkaan selviä ilman toista. Me Atrialla haluamme jakaa näitä onnistumisia koko henkilökunnallemme ja kannustaa kaupallisissa toiminnoissa työskenteleviä ammattilaisiamme.
 
Terveiset Pietarista ja mukavaa syksyn jatkoa!

Atria Venäjä

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Jarmo Lindholm

Jarmo Lindholm on Atria Ruotsin liiketoiminta-alueen johtaja. Jarmo näkee, että Atria on tarjonnut hänelle 15 vuoden aikana hienot työtoverit, upeat puitteet ja tukenut työuralla. Atria on miehen mukaan rehti, suoraselkäinen ja mutkaton firma, jossa keskitytään tekemiseen! Hyvälle tuulelle Jarmon saa oma tytär, Atrian takuumurea sisäfileepihvi gratinoitujen perunoiden ja punaviinilasin kanssa, sekä aurinkoinen kesälomaranta. Akut latautuvat parhaiten perheen yhteisellä löhölomalla tai lasketellen. Urheilullinen mies rentoutuu arkisin kuntosalilla, lenkkeilemällä, sulkapallokentällä tai uimahallissa. Kotikeittiössä valmistuu savustettu, pinaattinen lohipasta – sekä tietenkin sisäfileepihvi.  Jarmo toivoo työtovereidensa ja ystäviensä voivan allekirjoittaa sen, että hän on sanojensa mittainen mies.

Lue kirjoittajan muita blogeja