Ei tehdä grillauksesta liian vaikeaa
Kesä antaa jo lupauksia itsestään, vaikka onkin antanut itseään odotuttaa. Kun kesä käynnistyy kunnolla, on aika kaivaa grilli esiin ja lyödä ritilät kuumiksi.
Mutta sitten asiaan. Aluksi on hyvä muistuttaa grillaamisessa tarpeellisista (tai ainakin toimitusta helpottavista) perustarvikkeista:
- Grilli – best served hot
- Eväät
- Talouspaperi
- Aurinkorasva – iholle, tarvittaessa
Grillauksen syömäkiima perustuu aina fiilikseen: Joskus yksistään makkara piisaa, toisinaan tekee mieli jotain moniulotteisempaa. Toisaalta stressi kesävieraille tarjottavista eväistä saattaa lähteä lapasesta, mutta kannattaa muistaa vanha sanonta: ”Vieraat tulee ajallaan, talo grillaa tavallaan.”
Tapoja grillata on monia. Viime vuosien nousujohteinen trendi on ollut slow food ja grillissä savustaminen, mutta c´mon, pääseehän sitä huomattavasti helpommallakin!
Pitkää kypsymistä vaativat lihanosat kannattaa käyttää ensin uunissa ja kypsentää haluttuun kypsyysasteeseen, ja sitten vasta grillata lihoihin kuuma raitapaita. Kesätarjottavien makumaailma kannattaa ylipäätään pitää simppelinä, koska jo se yksistään laskee stressikäyrää – grillaamisenhan tulisi ruoanlaiton muotona olla yksinkertaista ja rentoa, hieman samaan tapaan kuin primitivismi on taiteenlajina.
Kesätarjottavien makumaailma kannattaa ylipäätään pitää simppelinä, koska jo se yksistään laskee stressikäyrää.
Aina kesän alussa, varsinkin, jos suunnitelmissa ovat suuremmat grillikinkerit, moni kaivaa esiin kikkatikkunsa ja miettii elämää suurempia vetosolmuja, joilla tekisi vaikutuksen vieraisiin. Oma mantrani grillauksessa on: mitä simppelimpää sen parempi. Juurekset voi toki paahtaa pinnoilta yhtä mustiksi kuin kokin sielu, jolloin sisus hautuu pehmeäksi ja makeaksi. Myös kaffenisut voi paistaa grillissä, mutta kaikki fiiliksen mukaan.
Maustamisessa ja viimeistelyssä kannattaa hyödyntää kesän kausimakuja yrteistä sipuleihin ja marjoista aina hortaan. Monesti lihan pintaan riittää suolan ja pippurin lisäksi sipaisu barbeque-soosia tai kylvettäminen raikkaassa marinadissa. Hullutella toki myös voi lihaa, kalaa tai äyriäisiä yhdistelemällä tai esimerkiksi salaatilla, johon on piilotettu mansikoita, oliiveja ja parmesaania. Jälleen kerran: Fiilis, Fiilis, Fii-lis. Kesä on aikaa, jolloin taivas on sininen, ja sen myötä on lupa kurkottaa tähtiin myös ruoanlaitossa, kukin tavallaan.
Juhannus on monelle grillikesän kalaaseista suurin, joten kannattaa muistaa hyvät esivalmistelut, rennot laitettavat ja tilanteeseen sopiva musiikki.
Mañjana-meininki kunniaan!
Psst. lihakauppa.fi -osoitteesta voit tilata grillattavat tuotteet kylmäkuljetuksena omalle kotiovellesi.