Arjen pienet asiat ratkaisevat

30.3.2017
Vastuullisuus Henkilöstö Ruoka & tuotteet

Isoa muutosta ei tehdä hetkessä eikä yksittäisellä tempauksella.

Sen olemme jo tähän mennessä oppineet Hävikki-hankkeemme kanssa, jossa pyrimme alan ykköseksi myös hävikin minimoijana. Hävikkiä vähentämällä saamme aikaan entistä parempaa tuottavuutta, työturvallisuutta sekä erinomaista, atrialaista laatua.

Jotta tämä onnistuisi, muutoksen täytyy olla jatkuva ja koskettaa kaikkia. Yksittäisellä projektilla emme saa todellisia tuloksia aikaan.

Tarvitsemme kulttuurinmuutoksen, jossa jokainen atrialainen omalta osaltaan tekee parhaansa hävikin pienentämiseksi. Joissain tapauksissa hävikin hallinnan kehityshankkeet liittyvät käytettävään teknologiaan ja osaamiseen – kuten Atrian uuden sikaleikkaamon käyttöönotto on osoittanut – mutta helpompikin tapoja on.

Hävikkiä voi pienentää niinkin yksinkertaisilla perusasioilla kuin huolellisella työskentelyllä ja fiksulla asenteella sekä tekemällä työnsä parhaan osaamisensa mukaan.

Hävikkiä voi pienentää niinkin yksinkertaisilla perusasioilla kuin huolellisella työskentelyllä ja fiksulla asenteella.

Taikatemppuja ei siis tarvita, vaan parhaat tulokset saamme laittamalla arjen tekemisemme kuntoon.

On ollut hienoa huomata, että Hävikki-hanke on muuttanut asenteita Atrialla. Olemme kohdanneet vain positiivista suhtautumista hankkeeseen. Kaikki ovat ymmärtäneet ajatuksen: ”Hävikki on turhaa. Säästämme miljoonia!

Tavoitteena on luoda Atrialle kaiken kattava hävikin vastainen yrityskulttuuri, ja sillä tiellä olemme hyvien tulosten ja atrialaisten avoimen vastaanoton ansiosta jo hyvässä vauhdissa.

Kun arjessa tehdään oikeita asioita ja prosessi toimii, syntyy bonuksena myös muita positiivisia asioita.

Jaa