Kampelaa suoraan savustuspöntöstä lapsuuden perheen mökillä, isomummin tekemää mansikkahilloa lusikalla kauhottuna Riihimäen lasipurkista, portugalilaista kasviskeittoa vaatimattomassa työmiesten ravintolassa Lissabonissa, kotimaisia lähitilan karitsankyljyksiä omasta grillistä ystävien seurassa, hyvää vaaleaa leipää, jonka päälle on lorotettu laadukasta oliiviöljyä… Voisin jatkaa tätä listaa aika pitkään!

Kaikki tuo kuvaa minulle herkullisuutta.

Huomaatko, ei yhtään hienoa ravintola-annosta, ei yhtään ylihintaista raaka-ainetta. Tuiki tavallisia, hyviä laadukkaita makuja, koska muuta ei mielestäni tarvita.

Olen itse ruoanlaittajana nimenomaan makuun panostaja. Arvostan toki nk. pipertäjiä ja totta kai ruoan täytyy näyttää herkulliselta, mutta maku on kuitenkin se tärkein. Asettelen itse ruoan mieluusti isoille vadeille, jolloin tuoreet yrtit, raastettu sitruunankuori tai ripaus kuivamaustetta riittää koristeluksi, arkena sitäkään vähää ei aina pöydästämme löydy. Tietysti on ihanaa mennä välillä korkealaatuisiin ravintoloihin syömään, jossa saa ihailla taitavien ihmisten taideteoksiin yltäviä annoksia. 

Arvostan toki nk. pipertäjiä ja totta kai ruoan täytyy näyttää herkulliselta, mutta maku on kuitenkin se tärkein.

Mutta, jos minun pitäisi päättää mitä syön loppuelämäni, niin ne olisi hyvin yllä mainittujen kaltaisia aterioita. Yksinkertaisia, raaka-aineet esiin tuovia ruokia, ilman turhia kikkailuja!

Herkullisuuteen liittyy vahvasti mielestäni myös sesonkiajattelu. Tuore mansikka harvemmin maistuu hyvältä tammikuussa tai blinit heinäkuussa. Uskon, että meidät on tarkoitettu syömään sesonkien mukaan ja meillä suomalaisilla on täysin erilaiset tarpeet kuin esimerkiksi intialaisilla. Kun syödään mahdollisimman lähellä tuotettua, prosessoimatonta, kauden mukaista ja raaka ainelähtöistä ruokaa, ei se voi olla muuta kuin herkullista.

Kun syödään mahdollisimman lähellä tuotettua, prosessoimatonta, kauden mukaista ja raaka ainelähtöistä ruokaa, ei se voi olla muuta kuin herkullista.

Ja onhan siinä herkullisen aterian synnyssä vielä yksi salaisuus, nimittäin seura! Maailman parhaiten valmistettu entrecôte-pihvikään ei maistu herkulliselta, jos seura on huonoa. Kun pöydän ääressä on sinulle tärkeitä ihmisiä, ruoka maistuu aina paremmalta. Parhaassa tapauksessa luot tarjoamallasi aterialla tuiki tärkeän makumuiston, jota muistellaan vielä vuosikymmentenkin päästä. Syödään siis yhdessä!

Lue myös: 

Kolumni: Vastaako makuelämys varmasti odotuksia?

Miten syntyy olympiatason annos?