Hyvä johtaminen tuo tasapainon

17.11.2016
Henkilöstö

Elämällä on taipumus poukkoilla välillä myös sellaisiin suuntiin, joita ei itse halua, tai joita ei ole edes osannut toivoa. Useimmiten toiveena on tasapaino, ennustettavuus.

Ihmisen elämä ei ole tasaista. Työelämäkään ei sitä ole. Ihmisten kyky ja halu tehdä töitä vaihtelevat. Joskus tulee kriisejä, jotka vaikuttavat suoritukseen ja tuottavat epäonnistumisen pelkoa. Meillä Atrialla hyvä johtaminen on tasapainon pitämistä myös sellaisissa tilanteissa, joista tasaisuus on kaukana.

Johtaminen ja esimiestyö ovat ihmisten joustavaa kohtaamista niin työyhteisössä kuin muualla. Johtajilla pitää olla tilannetaju ja tuntuma siitä, miten missäkin tilanteessa edetään. Johtajalla pitää olla herkkyys tunnistaa tilanteita ja tunteita. Siitä seuraa ihmisten asiallinen, looginen, johdonmukainen ja reilu kohtelu, oikeastaan kumpaankin suuntaan. Myös johtajaa kohtaan pitää olla reilu ja rehellinen. Tuolla akselilla syntyy tasapaino, jossa ihminen saa olla oma itsensä, oli sitten johtaja tai johdettava.

Johtajalla pitää olla herkkyys tunnistaa tilanteita ja tunteita.

Hyvä johtaminen on mielestäni yksinkertaista ja selkeää. Tasapainon ja turvallisuuden tunne syntyykin tiukoista rajoista ja herkästä tulkinnasta. Johtajan tehtävä on motivoida, poistaa kivet tieltä ja löytää organisaation vahvuudet ja heikkoudet. Esimies hallitsee organisaation kuorman määrää eri ihmisten välillä. Ei sovi mennä liian lujaa, mutta ei myöskään liian hiljaa.

Halu muuttaa asioita paremmaksi syntyy saman tien, kun jokainen osaa sen mitä tekee. Koko menestyksemme on kiinni tästä substanssiosaamisesta, jota Atrialta löytyy valtavasti. Toiset valmistavat tehtaalla makkaraa, toiset työstävät tilinpäätöksiä konttorilla. Jotkut meistä johtavat työkseen. Kaikki työt ovat yhtä arvokkaita. Johtajakin nimittäin ”kypsyy” sanan myönteisessä merkityksessä iän, onnistumisen ja erehtymisen myötä. Johtaja kehittää omaa osaamistaan tiedostaen, systemaattisesti ja ajan kanssa.

Koko menestyksemme on kiinni substanssiosaamisesta, jota Atrialta löytyy valtavasti.

Atrian johtamiskäytäntöjä ohjaa neljä yhteisesti sovittua periaatetta: kommunikoi, osallista, kehitä ja toimi. Nämä neljä periaatetta kehystävät arkipäivän johtamistyötämme. Ne luovat meille ryhdikkään ja rehellisen yrityskulttuurin. Tällaisessa porukassa on helppoa olla nopea, osaava, tuottava, myönteisellä tavalla kokeileva ja suhteellisen tasapainoinenkin.

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Juha Gröhn

Juha Gröhn on Atria-konsernin eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja. Hänelle ruoka on rakas toimiala, koska hyvää, laadukasta ruokaa on hienoa valmistaa ja kaupata. Toimeliaan miehen arki on usein kiireistä, ja Juhan tavoitteena onkin oppia ottamaan elämä välillä vähän rennommin. Hänet saavat hyvällä tuulelle arjen hauskat tapahtumat sekä muiden ihmisten hymyt. Juha rentoutuu hyvän ruoan, lukemisen, metsätöiden, mökkeilyn ja liikunnan parissa. Ruokabravuureita miehellä on monia. Esimerkiksi kokonaisena puuhiiligrillillä paistettu, yrteillä ja kasviksilla täytetty naudan sisäfilee tai leivinuunissa ylikypsäksi paistettu vain suolalla maustettu sian lapa, etuselkä tai kylki – tämän ruoan voi huolettaa heittää aamulla metsään lähtiessä uuniin ja nauttia illalla mökille palatessa.

Lue kirjoittajan muita blogeja