Hävikki on ihan turhaa

29.8.2016
Vastuullisuus Ruoka & tuotteet

Onhan se nyt turhaa heittää ruokaa roskiin! Ruokahävikin vähentämiseen ei tarvita oikeastaan muuta kuin pieni lisäajatus mukaan työpaikalle ja kotiin.

Nyt vietetään hävikkiviikkoa. Käykääpä tutustumassa aiheeseen. Voitte yllättyä. Pelkästään kotitaloudet heittävät syömäkelpoista ruokaa roskiin noin 140 miljoonaa kiloa vuosittain.

Pelkästään kotitaloudet heittävät syömäkelpoista ruokaa roskiin noin 140 miljoonaa kiloa vuosittain.

Kotona hävikin vähentäminen on usein yksinkertaisia ja pieniä tekoja. Meillä Atrialla samoin – joiltain osin. Liha-alan ammattilainen osaa ajatella heti omaa työskentelytapaansa myös tästä näkökulmasta. Säästöt ovat mittavia. Ne lasketaan miljoonissa euroissa.

Mutta on se myös monimutkaista, kun puhutaan Atrian mittakaavan teollisesta tuotannosta. Kaikkea hävikkiä emme pysty poistamaan kokonaan, ja koneetkin tekevät vain sen, mitä käsketään. Periaate on kuitenkin selvä. Jokainen pala arvokasta hyvän ruoan raaka-ainetta on aivan liian tärkeä pois nakattavaksi. Ei ruokaa voi heittää pois. Lautanen syödään tyhjäksi.

Jokainen pala arvokasta hyvän ruoan raaka-ainetta on aivan liian tärkeä pois nakattavaksi.

Ruoan tuotannon ja laajemmin koko ruokahävikin minimointi on hyvin ajankohtainen ja tärkeä asia tuottajille, teollisuudelle, kaupalle ja kuluttajille. Reilu kolmannes ruokahävikistä syntyy kotitalouksissa, teollisuudessa vajaa kolmannes, kaupassa ja ravintoloissa loput. Me Atrialla ostamme liharaaka-aineita ja muita tarvikkeita sadoilla miljoonilla euroilla joka vuosi. Kun pitkässä liha- ja ruokaketjussa jokainen tekee työnsä huolellisesti, vaikutuksetkin ovat isoja.

Atria on jo nyt johtava yritys ruoka-alan useilla osa-alueilla. Pyrimme alan ykköseksi myös hävikin minimoijana. Se on osa vuoteen 2020 ulottuvaa strategiaamme. Hankkeen tunnuksena on: ”Hävikki on ihan turhaa! Säästämme miljoonia.” Tämä tarkoittaa niin teknologian ja laitteiden, energian ja työprosessien kuin raaka-aineidenkin optimointia.

Pyrimme alan ykköseksi hävikin minimoijana.

Uusin teknologia voi tarjota ratkaisuja myös elintarviketeollisuuden hävikkiongelmiin. Atrian uuden sikaleikkaamon teknologia Nurmossa edustaa eurooppalaisittain alan terävintä kärkeä. Tämä on yksi, vaikuttava tapamme vähentää hävikkiä.

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Mika Ala-Fossi

Mika Ala-Fossi on Atria Suomen toimitusjohtaja. Hän on nähnyt jo pitkän taipaleen yrityksen matkaa ja sen kehityksen maakuntasarjapeleistä kansainvälisten areenojen sarjaan. Tätä kehitystä hän katsoo erityisellä ylpeydellä. Mika nauttii hetkistä, kun pääse eteläpohjanmaalaisille markkinoille, pesäpallopeliin tai mihin tahansa tapahtumaan, jossa käristetään perinteistä ”kärväriä” – niissä hetkissä, käristemakkara kourassaan, hän aistii aidosti hyvää yhteistä fiilistä. Vapaa-ajallaan mies rentoutuu metsä-, metalli-, puu- ja maatöiden parissa. Talvisin lähes kaikki vapaa-aika hujahtaa jäähallien uumenissa kiekkojunioreita valmentaen. Mika nauttii mieluisimmin ateriansa kaikessa rauhassa aamukuuraisen Alajoen peltomaisemassa toisessa kädessään kahvikuppi ja toisessa lauantaimakkaravoileipä.

Lue kirjoittajan muita blogeja