Grillailua, grillailua

26.7.2016
Grillaus Liha Ruoka & tuotteet Sesonki

00100-alueella asuvana sitä kaipaa toisinaan omaa pihaa, jotta grillailu voisi olla jokapäiväistä. Pienen pallo-Weberin käytöstä kattoterassilla on kyllä keskusteltu taloudessamme jo vuosia, mutta jotenkin se on jäänyt nimenomaan sille keskustelun asteelle. Meillä grillaaminen keskittyy siis mökkireissuihin, vanhempien luona vierailuun sekä purjehtimiseen, jolloin grillailemme vierasvenesatamien yhteydessä olevilla grillauspaikoilla. Nuo grillauspaikat ovatkin hauskoja, sillä kyllähän siinä puiden hakkaamisessa, nuotion sytyttämisessä ja hyvän hiilloksen odottelussa on ihan eri fiilis kuin vaikkapa kaasugrillin päälle tuikkaamisessa. 

Mökkireissujen jokakesäisiä grilliklassikoita meillä ovat jo pitkään olleet bissekana ja pannupizzat. Naturelli kokonainen broileri saa nahkansa alle ja päälle mm. savupaprikavoita, vaahterasiirappia ja tuoretta timjamia. Broileri töröttää grillissä kiltisti pystyssä sisällään tölkinavaajalla kokonaan avattu IPA-tölkki. Pannupizzapohjia paistan oliiviöljyllä sipaistuissa pannuissa aina alkuun ilman täytteitä. Sitten käännän pohjat ja jatkan paistamista vielä hetken ennen täytteiden lisäämistä. Näin pohjat paistuvat reunoiltaan ja pohjiltaan rapsakoiksi, ja täytteet puolestaan säilyvät mehevinä eivätkä pala tai kuivu korpuiksi. Täytteissä tärkeimpiä ohjenuoria ovat laatu ja less is more. Hyvin maustettu laadukas tomaattikastike, maukas juusto ja tomaatti sekä paiston jälkeen lisättävät oliiviöljy, mustapippurirouhe ja basilikan lehdet riittävät jo pitkälle. Lihaisampaan pizzaan meillä sujahtaa useimmiten salamia tai chorizoa sekä provolonejuustoa.

Pihvit avokadorisoton ja chorizosalsan kanssa on myös yksi grillausrepertuaarissamme pidempään viihtyneistä comboista, sillä kyllähän kunnon pihvi nyt vaan on kunnon pihvi. Vuosia suosin sisukkaa, mutta nykyään valitsen pihveihin mieluummin entrecôtetta tai ulkofileetä. 

Tuoreempi tulokas grillailuihimme on kesän 2016 uutuus Viljaporsaan Fileelankku. Fileelankku on äärimmäisen helppo ja nopea sekä takuulla murea grillattava. Fileelankku kypsyy noin kuudessa minuutissa ja on näyttävä vonkale vaikkapa rouhealta lankulta tarjoiltuna. Fileelankun kaveriksi meillä on pöytään katettu grillattuja nektariineja, broccolineja ja maissia sekä kolikkoperunoita. Nektariinit olen halkaissut ja täyttänyt tuorejuustolla. Ennen grillausta olen vielä ripotellut nektariinien päälle murskattuja saksanpähkinöitä, ja grillauksen jälkeen olen lorottanut niille vaahterasiirappia tai balsamicosiirappia. Broccolinit olen ennen grillausta pyöräyttänyt oliiviöljyssä, suolassa ja mustapippurissa. Grillauksen jälkeen olen puristanut niille vielä sitruunanmehua. Maissit puolestaan ovat saaneet grillauksen jälkeen pintaansa tämän keväisen Sesonkireseptit-uutuskirjan ohjeen mukaan valmistettua ihanaa raparperivoita, joka maistuu myös Fileelankun kanssa.

Vanhat tutut grillausbravuurit ja uudet Grillaamon vinkit mielessä, sekä nippu GRV:eitä kassissa suuntaan taas kesäloman viettoon rakkaisiin mökkimaisemiin Kivijärven rannalle, ja sieltä edelleen merelle, tuulista riippuen joko Hangon tai Porvoon suuntaan. Kyllähän kesäloma on grillailua ja chillailua varten. Hyvä grilliruoka, parempi mieli.

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Sofia Lind

Sofia Lind työskentelee Foodservicen asiakasmarkkinoinnissa ja toimii Atria 100 Nuorta Kokkia -koulutusohjelman rehtorina. Ruokaan aina suurella intohimolla suhtautunut, aikoinaan itsekin Atria 100 Nuorta Kokkia -koulutusohjelman suorittanut Sofia on onnellinen ja ylpeä saadessaan olla mukana edistämässä kotimaista, vastuullista ruokatuotantoa. Sofia on innokas kotikokki, jonka keittiössä valmistuu kaikkea eclaireista ja jäätelöstä tuorepastaan ja makkaroihin saakka, aina alusta asti itse tehden. Jos aika ja energia ovat työviikon päätteeksi kortilla, turvautuu Sofia helppoon perjantaibravuuriinsa, chorizolla ja kirsikkatomaateilla höystettyihin sinisimpukoihin ja tryffeliranskalaisiin, sekä edellisenä iltana esivalmisteltuun pataleipään. Keittiössä Sofian kaverina häärii poikaystävän lisäksi rakas perheenjäsen Kitchen Aid. Hyvän ruoan lisäksi Sofian saavat onnelliseksi täydellinen purjehdussää sekä sopivan kiltti hevonen.

Lue kirjoittajan muita blogeja