Ensin vilkaisu menneeseen, sitten katse tulevaan

04.1.2016
Henkilöstö Alkutuotanto

Vuosi on vaihtunut ja on aika suunnata kohti uutta. Ensin on kuitenkin hyvä puntaroida menneen vuoden toimia. Niin tämä vuodenvaihde kuin ”sisäruokintakauden aloitus” elo-syyskuussa ovat itselle niitä kohtia, joissa pysähdyn tuumaamaan mitä on tullut tehtyä ja mitä seuraavaksi aion.

Arki vie mukanaan, päivät ja viikot viuhuvat silmissä ja joskus on vaikea itse hahmottaa sitä, mitä on saanut tai saatu porukalla aikaiseksi. Useammin on tunne, että ”kun tämäkin asia on keskeneräinen ja tällekin tarttis jotain teherä”.

Esimiehen, alaisten ja muiden työkavereiden palaute auttaa avaamaan silmät. He näkevät toimintani vähän kauempaa ja ovat asettaneet sille omat odotuksensa. Harvoin sitä palautetta saa liikaa. Pitäisi itsekin muistaa antaa useammin niin kiitosta kuin niitä kehitysehdotuksiakin.

Henkilökohtaisen palautteen lisäksi ovat tietenkin olemassa erilaiset organisaatiossa sovitut mittarit ja kyselyt. Olenkin tosi iloinen, että sitoutuneet tuottajamme antavat palautetta, kun sitä pyydämme. Syksyinen lihantuottajatyytyväisyyskysely ja eläinkuljetusten palautekysely antoivat osviittaa, että olemme tehneet oikeita asioita. Ja hyviä parannuskohteita löytyi myös. Kiitos siitä palautteesta!

Mennyttä on pakko arvioida, että osaa asettaa tavoitteet tulevaan. Itse haluan tänä vuonna innostaa ja kannustaa väkeämme viestimään entistä rohkeammin, hioa nettisivumme entistä paremmiksi ja järjestää tilaisuuksia, joista tuottajille jää entistä parempi mieli ja paljon kotiin vietävää arjen askareisiin.

Nyt pitäisikin miettiä, millä saavutan nuo itselleni asettamani tavoitteet. Osa on omista päätöksistä kiinni, kuten tuo palautteen antaminen. Mutta joskus viisautta joutuu hakemaan myös oman talon ulkopuolelta. Onneksi Atria kouluttaa henkilöstöään ahkerasti.

Muista silloin tällöin pysähtyä ja katsoa taaksepäin aikaansaannoksiasi, ennen kuin taas starttaat kohti seuraavaa haastetta!

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Hanna Holtinkoski

Hanna Holtinkoski työskenteli markkinointipäällikkönä Atrian viennissä.

Lue kirjoittajan muita blogeja