Vastuullisuus on pop, todella

18.9.2015
Vastuullisuus

Onko niin, että vain vastuuttomuus kiinnostaa? – No ei todella ole!

Yleensä median huomio on taattu, kun jokin menee pieleen. Tai jokin menee suunnitellusti, mutta jonkin verran vastuuttomasti. Ja mediahan vain palvelee lukijoitaan. Yleinen luulo siis on, että lähinnä negatiiviset uutiset myyvät. Tänä kesänä Atria päätti kysyä kaikilta sidosryhmiltään, miten yrityksemme voisi olla entistä vastuullisempi. Oli mahtavaa huomata, että vastuullisuuskin kiinnostaa.

Saimme kesän aikana sidosryhmädialogiimme yli 3000 osallistujaa –  huikea määrä!

Suuri kiitos kaikille vastaajille. Viestinne on tullut perille. On hienoa huomata, että Atrian yhteiskuntavastuu on tunnistettu ja siihen halutaan vaikuttaa.

Entä tämän jälkeen? Näkemyksiä Atrian vastuullisuuden nykytilasta ja kehittämiskohteista on siis kerätty yli 3000 kappaletta kaikilta oleellisilta sidosryhmiltämme. Tulemme viestimään kyselyn tuloksista eri kanavissa syksyn aikana. Sen jälkeen meillä alkaa työ tulosten läpikäymiseksi ja sen arvioimiseksi, miten näkemykset tulevat vaikuttavat Atrian toimintaan.

Meidän on tunnistettava valtavasta joukosta mielipiteitä ja näkemyksiä ne tärkeimmät ja liiketoiminnallemme oleellisimmat.

Meidän on luotava tavoitteet niiden kehittämiseen. Oleellisuusanalyysi on tärkeä vaihe tulosten läpikäynnissä, sillä kaikkea emme voi heti tehdä ja kaikkeen emme pysty edes suoraan vaikuttamaan. Tulokset arvioidaan ja analysoidaan eri liiketoiminnoissa.

Oleellisiksi tunnistetut kehittämisen kohteet tulevat vaikuttamaan Atrian vastuullisuusohjelman eli Kädenjälki-ohjelmamme tulevaisuuden suunnitelmiin ja tavoitteisiin. Raportoimme tämän työn tuloksista seuraavassa yritysvastuun raportissamme, joka ilmestyy keväällä 2016.

Kiitos vielä kerran kaikille Atrian vastuullisuuden kehittämistyöhön osallistuneille! Teidän mielipiteenne ohjaavat vastuullisuuden kehittämistä ja näyttävät suunnan.

PS. Lupasimme lähettää tulosraportista tiivistelmän kaikille sen tilanneille, se tuleekin teille sähköpostilla syyskuun aikana. Arvoimme myös vastaajien kesken Atrian tuotelahjakortteja, kortit saapuvat lähipäivinä postissa niille, joita arpaonni on tällä kertaa suosinut.

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Eeva Juva

Eeva Juva työskentelee Atrialla tuoteryhmäpäällikkönä. Häntä motivoi työ suomalaisen ruoantuotannon puolesta – sen parempaa ei hänen mielestään voisi olla. Työkaverit ja ihmisten kanssa työskentely tuovat lisäiloa muutenkin mielekkääseen työhön. Ulkoilu on Eevan rakas harrastus. Hän paineleekin ovesta ulos säällä kuin säällä, sillä luonnossa liikkuminen muuttaa huononkin päivän aina lopulta hyväksi. Lisäksi Eeva terävöittää aivojaan silloin tällöin korttimuistipelin parissa. Siinä hän onkin aika haka! Juhlan aikaan Eeva kokkailee mieluusti ranskalaisen keittiön herkkuja suomalaisella twistillä. Ei mitään liian hienoa, mutta klassisia makuja kuten sienikeittoja, risottoja ja uuniruokia. Arkena hänen bravuurinsa on pikaisesti, yleensä edellisen päivän tähteistä, kasattu ja tuunattu wokki tai risotto.

Lue kirjoittajan muita blogeja