Loma kuittaa kaiken

01.4.2015
Grillaus Ravitsemus Ruoka & tuotteet

Pääsiäisen ruokalista pyörii aika tavalla perinteiden ympärillä: pasaa, lammasta, kananmunia ja suklaata. Raaka-aineet tosin antavat kaiken mahdollisuuden ilotella ruoilla. Pääsiäisenä en värien kanssa arastele, kattausta tehdessä voiunohtaa hetkeksi suomalaisen seesteisen värimaailma ja päästää kananmunia taiteillessa sisäisen Picasson valloilleen.

Usein pääsiäisenä on mainiot ulkoilukelit. Tosin ladut ainakin siitä osasta Suomea ovat jo hävinneet, missä minä lomailen. Mikä on harmi, koska ehdin tänä talvena sen kaksi kertaa ladulle. Myös lepääminen on jäänyt vähille. Mutta vaikka yritän kovasti ajatella niin, niin ei näiden kahden asian, liikunnan ja unen puutetta neljän päivän lomalla kuitata.

En taida olla tämän asian kanssa yksin, muidenkin suomalaisten työikäisten kunto rapistuu ja paino nousee. Vaikka kuntoilubuumi onkin menossa, se ei ole riittävän ison porukan juttu. Ehkä salikulttuuri on liian ulkonäkökeskeistä. Motivaatiota on vaikea pitää yllä, jos ainoa hyväksyttävä tavoite on täydellisyys.

Meidän pitäisi ehkä viettää aina vähän pääsiäistä ja muistaa, että ruoka on ilo, se voi olla myös visuaalinen ilo. Se ei ole pelkkää proteiinirahkaa, se voi olla aina välillä kauniisti koristeltua pashaa. Levättävä on muulloinkin kuin lomalla. Riittämätön uni vaikuttaa jaksamattomuuden lisäksi myös painonhallintaan, se edesauttaa nimenomaan sitä vyötärön ympärysmitan kasvamista.

Mutta mistä me löydämme liikunnan ilon ja motivaation löytää sille aikaa kiireiseksi tekemämme elämän keskellä? Sitä voisi edesauttaa hyväksymällä, että kaikkien meidän ei tarvitse olla huippukunnossa. On riittävän hyvä, että kunto on tasolla, joka auttaa meitä pysymään terveempinä. Pohdimme tässä kahvitauolla, minkä voi laskea oikeaksi liikunnaksi ja tulimme lopputulokseen: on koirankin ulkoiluttaminen liikuntaa, vaikka se ei erityisen rasittavaa olekaan. On se kuitenkin enemmän kuin sohvan pohjalla makaaminen. Jos ei mitään muuta, niin ainakin se tekee nelijalkaisen ystäväsi onnelliseksi.

Hyvää pääsiäistä ja tehkää jotain, mikä saa toisen onnelliseksi.

Jaa