Juhannuksesta alkaa kesä!
Kevät ja aluillaan oleva kesä on säiden puolesta ollut keskustelua herättävä. Joidenkin mielestä vettä ja tuulta on ollut enemmän kuin on toivottu. Myös meidän ruoantekijöiden makuun säät ovat olleet hiukan viileät ja se on heikentänyt grilliruoan menekkiä. Tosin me onneksemme teemme sellaistakin ruokaa, jota ei tarvitse kypsentää grillin ritilällä tai parilalla.Vielä tästä kesä tulee ja patoutunut grillaamisen tarve purkautuu ennennäkemättömänä grillaamisen kiihkona tulevina viikkoina. Kausihan jatkuu amatöörienkin osalta syyskuulle ja ammattilaiset vetävät läpi vuoden.
Tutkittu tosiasia on, että suomalaiset tykkäävät grillaamisesta ja grilliruoasta. Tämä on meille suuri mahdollisuus. Grilliammattilaisten osuus kasva ja kausi jatkuu. Myös grilliruoka monipuolistuu. Sen tekee mahdolliseksi grillaajien taidon kehitys. Myös välinekehitys grillien ja grillaamiseen liittyvän kaluston osalta on valtaisa.
Oma suosikkigrillini on Viitasaaren mökin pihamaalla oleva puulla toimiva avogrilli. Sillä tulee paras aromi lihaan ja tehot riittävät pitempäänkin värkkäämiseen. Tämän mestariteoksen on muurannut nurmoolainen muurari nimeltään Riitta. Hän on vaimoni. Grillin muuraamisessa meinasi mennä hermot hanslankarilta eli minulta. Omana hankkeenani tein tuona kesänä halkovarastoa ja pihassa oli keväällä taivasalla hakattua koivuklapia varmaan viisitoista mottia. Sinäkin kesänä sateli ajoittain. Muurauspäivänä – olin valanut laatan jo edellisellä viikolla – olisin mieluusti laittanut kattotuolit halkovajaan, mutta muurari oli sitä mieltä, että päivä on mitä ihanteellisen muuraukseen. Ja niin tehtiin. Liiterikin tuli tehtyä ja grilliinkin tarvittavat puut ovat siellä kuivina säilyneet. Kaikesta huolimatta.
Grillaaminen on siis perheen yhteinen harrastus aina grillin muuraamisesta lähtien. Tästä syystä siitä tykätäänkin.
Hyvää kesää!