Liikunta

Riittävä fyysinen aktiivisuus yhdessä tasapainoisen ruokavalion kanssa auttaa ehkäisemään monia elintapoihin liittyviä sairauksia.

Liikkuminen parantaa mielialaa ja ylläpitää toimintakykyä. Se auttaa ylläpitämään lihasten kuntoa, lisää luun tiheyttä ja parantaa verenkiertoelimistön toimintaa. Säännöllisellä liikunnalla on tärkeä merkitys painon pitkäaikaisessa säätelyssä.

Aikuisille suositellaan päivittäin vähintään 30 minuuttia kohtuullisen kuormittavaa tai raskasta fyysistä aktiivisuutta, vaikkapa 10 minuutin jaksoissa kerrallaan.

Painon nousun ehkäisemiseksi suositeltava liikunnan, esimerkiksi reippaan kävelyn määrä on noin 60 minuuttia päivittäin. Runsaammasta liikkumisesta on lisähyötyä terveydelle. Kaikenlainen liikkuminen on elimistölle hyväksi, kunhan liikut omien tuntemustesi ja voimavarojesi mukaan.

Tärkeintä liikkumisessa on säännöllisyys ja sen saaminen osaksi normaalia päivittäistä elämääsi. Mikäli et ole harrastanut liikuntaa pitkään aikaan, liiku aluksi vähän kerrallaan ja aloita vaikkapa lisäämällä arkipäivän hyötyliikuntaasi: nouse portaat, käy kaupassa kävellen ja tee pihatöitä.