|
Keväinen brunssi
Netin viisaskirja Wikpedia määrittelee brunssin aamupäivällä syätäväksi runsaan aamiaisen ja lounaan yhdistelmäksi tai välimuodoksi. Se siis nautitaan myöhemmin kuin aamiainen, mutta aikaisemmin kuin lounas.
Brunssi ravintolassa on nyt varsin muodikasta. Se nautitaan yhä useammin varsinkin viikonloppuisin ystävien ja perheen kanssa kiirehtimättä. Brunssi voi kestää jopa kolmeen asti iltapäivällä. Upean, helpon ja runsaan brunssiin voi rakentaa myös kotiin.
Brunssin lyhyt historia ja luonne
Brunssia pidetään perin amerikkalisena pyhäpäivän aamiaistapana. Brunssi kuitenkin peräisin Brittein saarten kuuluisasta yliopistokaupungista Oxfordista 1800-luvun loppupuolelta.
Perusamerikkalaiseen brunssiin kuului alun perin munakokkelia, munakkaita, hyydytettyjä munia ja pekonia sekä aamiaismakkaroita. Nyt brunssi voi sisältää lähes mitä tahansa maittavan aamiaisen ja kevyen lounaan elementtejä.
Brunssin luonteeseen kuuluu mutkattomuus ja vapaa seurustelu. Noutopöydän ympärillä liikutaan vapaasti ja istumapaikkoja voidaan vaihdella.
Brunssin juomat ja syötävät
Brunssin juomapuoli on yhdistelmä aamiaisen tutuista suosikeista ja juhlien aperatiiveista. Kahvi, tee, erilaiset hedelmätuoremehut tai vastapuristetut sitrushedelmien mehut ja lasillinen kuohuvaa kuuluvat pöytään. Yhä useammin tarjoillaan myös hedelmäisiä smootheja makunystyröitä säväyttämään.
Huolella loihditun brunssin noutopöydässä on harvemmin aamupuuroa, mutta sitäkin useammin nopeasti jääkaapista esillepantavia ja valmistettavia herkkuja: monen sortin leikkeleitä, kanan siipiä ja koipia, valmiita kolmioleipiä pieniksi annospaloiksi leikattuna, munakasta, pekonia, juustoja, lohta ja vaikka mitä.
Keväällä lisää väriä ja keveyttä
Kevään brunssipöytään kannattaa kattaa yhä aikaisemmin saatavilla olevia kauden vihanneksia. Keitä vaikkapa kattilallinen uusia perunoita tai tarjoa luksusbrunsilla parsoja. Salaatit kuuluvat niin ikään keväiseen brunssipöytään. Pöydän voit kattaa keväisin pastellivärein.
Panosta keväällä muutenkin enemmän keveyteen. Tarjoa keveämpiä leikkeitä, kanaa ja kalkkunaa eri muodoissa ja jo aiemmin mainittuja salaatteja ja vihanneksia. Lohko ja pilko hedelmiä näyttävästi esille. Vinkkinä voit sijoittaa ne vaikkapa jääastian päälle, jolloin se säilyvät raikkaina pitkään. Samaan astiaan voit laittaa jugurtit, rahkat ja muut maitotuotteet. Mansikat puolestaan kruunaavat kuohuviinitarjoilun.
Vappu antaa oman pikantin säväyksensä keväiseen brunssiin. Suomalaisten perinteisiin vappuruokiin lukeutuvat sima, tippaleivät ja munkit. Suolaista puolta ryydittävät erilaiset sillit. Paahtopaisti ja ruokaisammat salaatit ovat niin ikään oivia ja säilyviä brunssipöydän herkkuja.
Myös itse tehty tuore leipä on olennainen osa brunssipöytää. Pöytään sopii vaikka italialistyylinen oliivi-foccacialeipä.
|