Telerik RadEditor for MOSS

Ylistys suomalaiselle nakille

Aamulla on aina kiire ja lapset saa hoidettua juuri ja juuri inhimillisissä olosuhteissa kouluun, tarhaan, puistoon…mihin milloinkin. Työpäivät seuraavat toisiaan kiireisinä, vauhdikkaina, mielenkiintoisina ja stressaavinakin. Kaupan kautta ja kotiin.

Äidin tekee mieli vuohenjuustosalaattia, isä haluaa pihviä ja lapset eivät ainakaan mitään edellä mainituista. Hermot kiristyvät ja nälkä määrää keskustelun tunnelman. Onneksi jääkaapista löytyy nakkipaketti ja illan ruokalistalle ilmestyy pika-pikaa nakkikastiketta ja perunamuusia. Ohje on omalta äidiltä opittu ja aina toimiva ja ajankohtainen. Suomalaisen arjen pelastaja on nakki.

Suomalaisen juhlan kruunaa nakki

Vuosijuoksuun mahtuu muutama meille suomalaisille erityisen tärkeä juhla. Nakki on usein kuvioissa mukana.

Keitetyt nakit ja perunasalaatti kuuluvat erottamattomasti suomalaisen uuden vuoden juhlan hauskoille pikkutunneille. Vappupäivänä nakkeja maistellaan tulikuumana pienestä grillistä kesäkauden ensimmäisellä piknikillä.

Nakki löytyy myös monelta juhlien jälkeiseltä aamiaislautaselta. Paistetun pekonin ja kananmunan kera se tuntuu siinä hetkessä ainoalta oikealta ratkaisulta.

Nakit ovat lasten ikisuosikkeja

Nakit ja muusi on ravintoloissa lasten menuiden klassikko. Se on sitä myös kotoisissa perhejuhlissa, jolloin lapsia hemmotellaan usein omalla nakkiruoalla.

Ovatpa perheenäidit havainneet, että usein nakit tuntuvat maistuvan tarjolla olevia muita juhlaruokia paremmin myös hieman vanhemmille Eikä syyttä. Nakki on pienen ihmisen grillimakkara läpi kesän, se on sopivan kokoinen syötävä ja sopii hyvin lapsen käteen.

Lapsiperheissä nakkipaketilla pelastetaan monet arjen ja juhlan kiperät tilanteet, jolloin itku meinaa päästä. Suomalaisten lasten kyyneleet kuivaa nakki.

Eläköön suomalainen nakki!

On siis yksi ruoka joka toimii ruoanlaitossa ja reseptiikassa arjesta juhlaan, krapulasta romanttiselle aamiaiselle ja talven pakkasissa käsiä lämmittäväksi pikaruoaksi.

Se on suomalainen nakkimakkara, jonka ei tarvitse hävetä suomalaisuuttaan vaan olla siitä ylpeä. Eläköön suomalainen nakki!

Lukijoiden kommentit

Tätä sivua ei ole vielä kommentoitu.




Sähköpostiosoitteesi välittyy vain viestin tarkastajalle, eikä tule näkyviin kommentoinnin yhteydessä.

Huomioithan, että tarkastamme kaikki lähetetyt kommentit. Viestisi on luettavissa keskustelualueelta tarkastuksen jälkeen. Keskustelualueita ylläpidetään arkisin klo 9-16. Muina aikoina jätetyt viestit jäävät jonoon.